perjantai 1. marraskuuta 2013

Uusi vaiva

Huooooooh. Kerronpa mikä huokailuttaa. Noh, ostin eläinlääkäriltä uutta korvanpuhdistusainetta kolmisen kuukautta sitten. Laitoin sitä molemmille koirille ja samana iltana Nappi alkoi kummallisesti tärisemään. Tuolloin en osannut tietenkään yhdistää sitä ko. lääkkeeseen, sen tärinöistä ja oikuista kun ei aina tiedä. Toisella kerralla alkoi sama horkka, joka jatkui koko yön. Nyt sitten pari päivää sitten, kuukausi edellisestä kerrasta, puhdistin taas korvat ja kauhea tärinä alkoi taas, ja viimein ymmärsin, että se johtuu ko. aineesta. Penni ei ole koskaan oireillut mitenkään, vaikka samaa käyttää. Soitin aineen maahantuojalle ja lääkäriin ja sainkin sitten puhelun, että tulkaapas tutkimuksiin, maahantuoja maksaa; selvitetään mistä aineen huono sietäminen voisi johtua.

Tänään sitten lampsittiin lääkäriin ja Nappi ei kertakaikkiaan antanut tutkia sen korvia, niinpä se piti rauhottaa, nyyh, ja sille piti antaa sen aikana lisähappea, nyyh. Sitten selvisi että perhana sentään, Napilla on iso reikä toisessa tärykalvossa ja toista tärykalvoa ei saatu paikallistettua lainkaan! Nyyh. Nyt sitten odotellaan kolme viikkoa joko kalvot umpeutuisivat tai jos ei, niin sitten en tiedä mitä pitää tehdä. Tulehdusta ei ollut ja lääkäri meinasi, että korvat eivät taida Nappia haitata noin niinkuin muuten. Toivottovasti tosiaan ei sen korvia särje koko ajan! Mutta koko lystin maksoi se maahantuoja ja sain aineesta rahat takaisin. Jatkotoimenpiteet menee omasta pussista, mutta pitäähän tuo korva-asia nyt hoitaa kuntoon.

Nappi on ollut loppupäivän sitten tietty ihan töttöröö, kuvat kertovat kaiken.


Olin kuvien ottamisen aikaan laittamassa samalla ruokaa, ja Nappi katseli päinvastaiseen suuntaan. Tällaista ei ole ikinä sattunut tässä huushollissa!



5 kommenttia:

  1. No voi rähmä... Toivottavasti asia selkenee. Minä on vaan topsy-puikolla vähän enimpiä vaikkuja puhdistellut.

    VastaaPoista
  2. Voi Nappi-parkaa:( toivottavasti silä ei ole kipuja. Mitä lääkäri sanoi kuulosta; vaikuttaako tärykalvon reikä pysyvästi siihen?

    VastaaPoista
  3. Joo, se vähän hirvittää, että sattuukohan sillä korviin koko ajan, ilmeisesti ei kuitenkaan. Toivon mukaan. Lääkäri ei oikein sanonut mitään kuulosta, kyllä sillä melko tarkka kuulo tuntuu olevan ainakin tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Voi Nappia! :( Meilläkin nyt sairastetaan kun Luumulle tuli joku ihmeellinen imusolmuketulehdus toiseen takajalkaan, syödään antibiootteja ja kipulääkettä.

    Toivottavasti Nappi tuosta piristyy pikkuhiljaa. Ikäviä kyllä noi koirien sairastamiset ja vaikeinta on se, kun koira ei osaa puhua, että voisi kertoa mihin sattuu. :(

    VastaaPoista
  5. No voi Luumua : (. En oo tuollaisesta vaivasta kuullutkaan, toivottavasti menee lääkkeillä ohi äkkiä. Sepä se koirien kanssa on, että ne ei kerro mikä vaivaa ja sitten se oma tulkinta voi mennä yli tai ali sen vaivan. Ja paljon niillä on kaikenlaista, ainakin meillä.

    VastaaPoista