sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kotiinpaluu, jotenkin

Mehän lensimme heti loman alkuun viikoksi kauniiseen Etelä-Ranskaan. Koirabongailumielessä todella köyhä reissu; ei yhtä ainoaa mopsia tai griffonia missään. Toisaalta se oli oikein hyvä, lämpötila oli koko viikon kolmenkymmenen paremmalla puolella, joten olisi mopsilla varsinkin tullut kuumat paikat. Koirat viettivät taas viikon koirahoitolassa ja hyvin oli mennyt. Olimme aika varmoja, että Pennin allergiaoireet roihahtavat pahaksi siellä, mutta vielä mitä, sen iho oli oikein hyvässä kunnossa. Kun haimme koirat, Penni ei ollut pysyä nahoissaan, mutta Nappi oli jälleen kerran aika etäinen ja kiinnostunut ihan muista asioista kuin meistä. Napin mielenliikkeitä on mahdoton ennustaa.

Noh, nyt ei ole mitään kuvia ranskanmopseista tai meidänkään koirista, joten tässä yksi melkoisen järkyttävä otos paikallisesta rautakaupasta. Tämä ihastuttava esine jäi hyllyyn. Kotiinpaluupäivänä meidän ilmeet olivat kyllä vähän samanlaiset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti