torstai 27. joulukuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää Penni!

Onnea onnea onnea Penni, 3-vuotta! Penni se vain muuttuu koko ajan suloisemmaksi ja suloisemmaksi; Penni nyt vain on ehkä maailman kiltein ja ihanin pikkukoira. On siinä vähän särmääkin, mutta hyvin vähän.  Penni tottelee kyselemättä aina ja on tosi nöyrä koira, mutta siitä lähtee ääntä silloin, kun meille tulee vieraita ja myös  vieraassa paikassa se haukkuu sinne tulevat uudet ihmiset. Muille koirille se ei sano ikinä mitään. 

Pennin syntymäpäiviä juhlittiin 24.12 perinteisin menoin; koristeltiin kuusi, syötiin hyvin, avattiin paketteja ja niin edelleen. : ) Tänä vuonna jouluaatto oli erityisen mukava, sillä saimme erityisluvan ottaa koirat mukaan vanhemmilleni, sillä ehdolla, että Napilla pysyy tossut jalassa koko ajan. Kyllähän ne ihan kohtuullisesti pysyivätkin. Siinä auttoi tosi paljon hiuslenkit, sellaisen sen kun kiepsautti joka tassuun, niin johan pysyi vähintäänkin kolme tossua neljästä jaloissa. Koirat käyttäytyivät mallikkaasti ja vetäytyivät lopulta ihan omin päin lattialämmitettyyn kodinhoitohuoneeseen torkuille.

Penni ei nyt saanut mitään synttärilahjaa, mutta sillähän on jo kaikkea, mitä se vain tarvitsee.






4 kommenttia:

  1. Myöhästyneet synttärionnittelut Pennille! Penni se vaan söpöstyy:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! Olen samaa mieltä : ).

    VastaaPoista
  3. Onnea Penni. Kyllä teillä on ihanat koirat :-)

    VastaaPoista