Taas menossa ja kohta sitä vasta mennäänkin

Joo joo, ei ole koskaan ollut näin repaleinen tämä syksy, jälleen kerran on mies viikon työmatkalla ja itselläkin oli tämän vuoden viimeinen reissu tällä viikolla ja muutekin ollut kovaa haipakkaa mennen tullen. Veli onkin ollut koiria vahtimassa suurena apuna.

Mulla on myös ensi vuoden alussa isoja muutoksia työrintamalla tulossa, lähden tammikuun lopulla ulkomaille, tosi kauas vielä, ja tulen takaisin toukokuun lopussa. Siis neljä kuukautta erossa koirista ja miehestä ja ystävistä ja perheestä! Aijaijaijaijai, iik, kääk, hui, jee ja nyyh. Sinänsä meille tuttua miehen kanssa, hän on yhdessäolon aikana ollut 6 kk ulkomailla ja minä jäin kotiin ja minä olen myös ollut  kerran aiemmin sen 6 kk ulkomailla yksin, vaan kyllä nyt tuntuu paljon ikävämmältä lähteä verrattuna siihen aiempaan kertaan. Ja entäs koirat, miten kummassa mä kestän olla niin pitkään niistä erossa? Tarvitsen koiraterapiaa. Nojoo, toisaalta ei se nyt kovin pitkä aika ole sitten kuitenkaan tässä elämässä ja kyllä me tästä selviämme hyvin (ja se on ihan mieletön mahdollisuus se reissu). Pienet mustanaamiot jää sitten myös jonkinasteiselle tauolle.

Mutta nyt kun saadaan se mies sieltä takaisin kotiin niin on vielä paljon aikaa yhdessäololle (sekä kuvaamiselle ja blogille) ja joululomaa tässä kuin kuuta nousevaa odotellaankin. 

Ja entäs koirat, no ne voi hyvin. Ne ovat löytäneet uuden lempipaikan, kumpikaan kun ei ole koskaan viihtynyt tuolla niille miehen omin kätösin nikkaroimassa koiransängyssä. Mutta nyt sitten eilen ne olivat sinne menneet nokosille ja taisi olla tosi cozy and comfortable paikka sitten kuitenkin.  Turvassa kylmältä ja pakkaselta. 

 Let us be, will ya?