tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hei hei heiiii!

No niin, nyt on lauma taas onnellisesti koossa! Palasin 4.5 kuukauden reissun jälkeen kotiin viime torstaina. Sehän se etukäteen vähän jännitti, että muistavatko koirat minua, mutta kyllä vain ne tunnistivat ja olivat melkoisen innoissaan. Vastaanotto oli riehakas.  Olimme kolmistaan neljä ensimmäistä päivää kuin mies oli työmatkalla tahollaan ja päivät menivät kerrassaan läheisissä väleissä. Koko ajan oli koira tai molemmat koirat sylissä ja suukkoja antamassa. Ne myös selvästi huolestuivat, kun aloin pukemaan ulkovaatteita päälle ja tekemään lähtöä, Nappikin sille epätyypilliseen tapaan oli ulko-ovella pyöriskelemässä ja häntää heiluttamassa. Nyt tilanne on jo normalisoitunut reissua edeltävään aikaan. Harmi vain että ne saavat kokea jälleen pienen hylkäämisen; lähdemme pian ulkomaanreissulle (huh huh, vuosi 2014 on totta totisesti reissujen vuosi) ja ne menevät koirahoitolaan vähäksi aikaa.

Omalta osalta ero koirista sujui yllättävän hyvin, kaipasin niitä oikeastaan melko vähän! Ihan hyvä niin. Alaskan toimistossa kävi koiria vähän väliä kyläilemässä ja sain rapsutella niitä viikottain, joten "dog fix"-tuli saaduksi. Alaska on kyllä ihan mahdottoman koiraystävällinen paikka, jokaisella tuntemallani ihmisellä oli kotona 1-3 koiraa ja joka paikassa tuli koiria jatkuvasti vastaan. Koirapuistot olivat myös omaa luokkaansa, ne olivat valtavia ja eivät aina välttämättä aidattuja alueita. Itse kävin usein lenkillä koirapuistossa, joka käsitti ison järven ranta-alueet. Tosi kiva koirille, ne saattoivat juoda järvestä ja käydä siellä myös uimassa halutessaan. Järveä kiertäessä vastaan tuli usein myös mopseja, jotka olivat kaikki paljon pienempiä kuin esimerkiksi meidän Nappi. Olivat reippaan ja terveen oloisia mopseja ne. 

Toin tuliaisiksi tuommoiset Alaska-koiralelut ja Nappihan ihastui ikihyväksi, Penniä ei paljon kiinnostanut. 







4 kommenttia:

  1. hei, onpa mukava päästä lukemaan taas Napin ja Pennin elämästä ja nähdä niistä hauskoja kuvia:)! Tätä on jo odotettu!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Tässä tänään palailtu vielä yhdeltä reissulta ja sitten yritetään pysyä kotona koko loppuvuosi!

    VastaaPoista
  3. Jee, samoissa tunnelmissa kuin ensimmäinenkin kommentoija, täällä on myös odotettu :---)
    Ihan mainiot ilmeet taas tyypeillä,Nappi aivan fiiliksissä ja Penni on vaan että hohhoijjaa...

    VastaaPoista
  4. Hehe kiitos! Pitäis vaan saada nuo tietokonejutut vielä kuntoon niin pääsee kunnolla vauhtiin, siitä valittelen uusimmassa postauksessa.

    VastaaPoista