tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pentu kasvaa

Penni on salakavalasti kasvanut aika lailla. Pentupantaa pitää jo isontaa ja sen päähän nähden vähän ylisuuret korvat ovat sopusuhtaistuneet ja vasen korva on laskeutunut kolmioksi. Oikea korva vielä elelee omaa elämäänsä, mutta ehkä sekin tuosta asettuu.



Lumien sulaessa takapihalta koiria ei enää voi laskea ulos turvallisin mielin. Talven ajan olimme lapioineet takapihalle alueen, jota rajasi paksut lumikinokset ja koira(t) eivät älynneet tai tarjenneet loikkia niiden yli. Nyt pihalla on vain yksi ilo lumikasa, jonka päälle koirat juoksevat saman tien ja sieltä sitten jokaiseen ilmansuuntaan. Nappi kävi aamulla jättämässä kakkosviestin naapurien pihalle ja Penni iltapäivällä veti rallit toisen naapurin alueella. Koira-aitamme on talven jälijltä rullalla, eikä sitä voi asentaa vielä. Hmmm ehkäpä meidän on nyt aivan pakko käydä vähän pidemmällä aina, kun koirat siltä näyttävät. Hyvähän se sisäsiisteyskasvatuksen kannalta onkin. Nyt käymme Pennin kanssa ulkona kaksi kertaa päivässä kävelyllä ja Napin kanssa näiden kertojen lisäksi illalla pidemmällä lenkillä. Ja aina päästämme takapihalle, kun kuono nuuskii lattiaa. Penni oli jo meille tullessa hyvin siisti ja se on tehnyt tarpeensa paria kertaa lukuunottamatta aina paperille. Siltäkin osin on ollut siis pennun kanssa helppoa. Silti on mukavampi, että takapihaa ei aina käytettäisi vessana, vaan homma hoituisi lenkkien yhteydessä ja siihen tietty tähtäämme.



Vähän vain väsyttää.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Miniloma!

Kylläpä tuli pääsiäisloma tarpeeseen, on ollut mukava kääntää ajatukset kaikesta arkisesta hetkeksi pois ja viettää aikaa ihan vain kotona.

Pennin kanssa olemme tutustuneet lähitienoon lenkkipolkuihin, nyt kun lumetkin ovat pääosin sulaneet teiltä. Napin tassuja aristaa kylmä ja märkä maa ja aika ajoin eteentulevat lätäköt. Nappi ei tykkää yhtään ja korvat luimussa ja suorin jaloin se vaappuu meitä hihnan verran jäljessä lenkillä. Nappi on tehty sokerista. Onneksi tienvarsilla on vielä metreittäin lunta kestohangella, joten Nappi aina mahdollisuuden tullen hyppää penkalle kävelemään. Siinä onkin sitten haasteellista taiteilla kahden lyhyen hihnan kanssa, kun toinen pikkukoira juoksee innoissaan edessä ja toinen vasemmalla metrin korkeudella ei niin innoissaan. Muutoin kävelyt kahden koiran kanssa sujuvat hyvin, mitä nyt menee hiukan enemmän aikaa, kun meno ei aivan suoraviivaisesti etenevää ole.


Terassilla piisaa vielä lunta...


...mutta Nappi on toki löytänyt sulan kohdan.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Koirapuistoilua

Kävimme koirapuistossa ihmettelemässä ja ihmettelyksi se kerta Pennin osalta jäikin. Paikalle ei sattunut muita koiria ja Pennillä taisi kaikki innostus leikkimiseen jäädä autoon. Se on tullut yleensä aika huonovointiseksi autossa ja matkasta toipumisessa menee aina hetki. Nyt ei ajettu kyllä kuin ihan muutama minuutti, mutta ei se kyydistä tuntunut nauttivan. Puistossa se rohkeasti tutkaili paikkoja ja muiden merkkejä, mutta odottamaani rallia ja leikkiä Pennin kanssa ei syntynyt. No, nyt on puisto käyty testaamassa ja ehkä ensi kerralla Penni jo vapautuneemmin juoksentelee siellä. Tuntuu että koirien leikit vaativat isompia neliöitä, kuin meidän alakerralla tai takapihalla on tarjota.


Nappi nautiskelee auringosta.


Penni myös.


maanantai 29. maaliskuuta 2010

Pikkukiipeilijä

Meillä on riittänyt vauhtia ja välillä vaarallisiakin tilanteina viime aikoina.

Viime viikon lopulla Penni laitettiin tavanomaiseen tapaan aitaukseen ja lähdimme töihin ja kouluun. Kolmen tunnin kuluttua mieheni tuli jälleen lounaalle ja yllätyksekseen huomasi, että oven takana oli tervehtimässä yhden pikkukoiran sijaan kaksi. Penni oli onnistunut kiipeämään pentuaitauksesta pois. Aitaus on 60 cm korkea, joten voi vain toivoa, ettei se satuttanut itseään alastullessa. Mitään merkkejä vahingosta ei ollut onneksi havaittavissa. Pennin lapsuusajat aitauksessa ovat lopullisesti ohi, emme viitsi ottaa sitä riskiä, että se satuttaa päänsä sieltä taas kiipeilessään. Eikä esimerkiksi jonkin kattoviritelmän asentaminen tunnu hyvältä idealta. Nyt ne ovat kaksi päivää hengailleet sitten koko alakerran alueella ja minusta tuntuu, että kaikki on mennyt hyvin. Makuupaikat ovat aina lämpimiä kotiin tullessamme, joten niissä on mitä ilmeisemmin nukuttu ja vastassa on innokkaita, mutta välillä haukottelevia koiria. Iltaisin ne ovat olleet virkumpiakin. Aitaus taisi stressata Pennia aika lailla ja luultavasti sen touhut siellä pitivät Napinkin hereillä. Aitaus kuitenkin pysyy kaunistamassa sisustustamme vielä jonkin aikaa. Laitamme yli-innokkaan vieraiden suukottelija-vastenhyppijä Napin sinne aina kun Penni vastaanottaa vieraitaan.

Penni onkin hurmannut lähestulkoon kaikki vierailijat. Se on ihmeellisen rauhallinen ja ystävällinen pentu. Ihmettelen päivittäin sitä, ettei se yhtään pure sormia tai roiku lahkeessa. Napilla on asiasta varmaan eri mielipide, Napin kaulanahka on ollut todellisella koetuksella. Puhdistin sitä yksi päivä ja sieltähän irtosi inhottavaa rupea vanutuppoon ja paljastui punainen karvaton ja aukioleva haava. Puhdistin septidinillä ja laitoin 4S Hundsalvaa haavaan. Nämä konstit paransivat kaulan pian, mutta hiukan kävi sääliksi Nappi-parkaa.

Pari päivää tämän episodin jälkeen Pennin ja Napin välit tuntuivat muuttuneen. Penni alkoi puremisen sijaan (no kyllä ne välillä edelleen painivat) nuolla Napin kaulaa. 4S salva tuoksuu vahvasti tervalle, joten se saattoi houkutella sitä. Ne alkoivat myös nukkua vierekkäin samassa pedissä. On kyllä aika hellyttävän näköistä, kun ne nukkuvat samassa pienessä sängyssä. Nappi varsinkin pursuilee laidan yli. Pitänee käydä koirakaupassa mahdollisimman pian taas petiostoksilla..

Kuvasaldo jää tällä kertaa laihaksi, en jostakin saanut ladattua muuta kuin yhden kuvan. Meinasi jo vähän hermo mennä.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Eläintiedettä

Harrastin eilen eläintiedettä, sanoisinko etologiaa, salahavainnoinnin kautta. Minua on huolestuttanut Pennin pärjääminen kotona päivisin, joten asensin digitaalisen nauhurin lähelle aitausta, painoin reci:iä ja lähdin yliopistolle. Vajaan kahden tunnin kuluttua mieheni tuli lounastauolle kotiin ja pysäytti nauhurin. Iltapäivällä jännityksellä kuuntelin parituntisen nauhoitetun materiaalin. Ensimmäiset 15 minuuttia olivat epäilyttävän hiljaiset, ehkä Pennillä meni vartti syödä sille antamani keksi. 16 minuutin kohdalla alkoi pelkäämäni itku ja huolestuin toden teolla, itku oli äänekästä ja surkean kuuloista. Sitä keksi kaksi minuuttia, jonka jälkeen loput puolitoista tuntia nauhalta kuului vain Napin tasainen kuorsaus. Huh helpotusta!!! Ovelana koirana Penni aloitti itkun uudestaan välittömästi, kun avain kääntyi ovessa ja lounastaukolainen tuli kotiin. Aion vielä kerran nauhoittaa niiden päivähommia lounastauon jälkeen, jotta saisin lopullisen mielenrauhan. Mutta aamupäivä menee todistettavasti nukkuessa, hyvä niin. Meidän ei kannatakaan tulla jo kahden tunnin päästä kotiin, luultavasti vain keskeytämme niiden makeimman päiväunet.

Penni on muutenkin erittäin hiljainen pikkukoira verrattuna Nappiin. Napista lähtee koko ajan ääntä (kynsien napinaa, kuorsausta, läähätystä, kurinaa, haukkumista, innostunutta vinkumista) ja aina tietää missä se viipottaa milloinkin. Penni taas liikkuu hiljaa kuin aave, en ole vielä kertaakaan kuullut sen haukkuvan ja nukkuessa pitää välillä tarkistaa, että hengittähään se. Olen pari kertaa onnistunut hukkaaman Pennin meidän ei-niin-suuressa asunnossa, kun olen sen vahingossa sulkenut eteisen tai kylppärin oven taakse. No tietysti lähtee Pennosestakin ääntä silloin, kun se protestoi aitauksessaan.

Pennin eläinlääkärikäynti sujui hyvin, se tosin taisi olla kauhusta jäykkänä. Napin eläinlääkärikäyttäytyminen on poikkeuksellista, se lepyttelee aina eläinlääkärissä kaikki eteen tulevat ihmiset suukottelemalla perusteellisesti niiden kadvot ja vispaamalla häntää. Luottoeläinlääkärimme on erityisesti sen mieleen. On täysi työ pitää sitä aloillaan pöydällä, kun se tervehtii lääkäriä. Se onkin elänlääkärien mukaan ollut harvinaisen iloinen ja innostunut potilas. Penni ei liikahtanut senttiäkään hoitopöydällä, eikä reagoinut rokotteeseen mitenkään. Joten tutkimus sujui nopeasti ja hyvin. Painoa Pennillä oli 2.6 kg.


Pennillä näyttää olevan naruluun kanssa sen verran mukavaa...


...että napin täytyy päästä leikkimään sillä samantien.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Voihan itku!

Noooo pahaenteisestä otsikosta huolimatta Pennin ensimmäinen päivä (tai siis muutama tunti) yksin kotona sujui ihan tyydyttävästi. Lähdin kotoa vasta kun Penni oli syvässä päiväunessa ja nostin sen aitaukseen. Sinne se jäi nukkumaan, eikä itkua kuulunut, kun oven takana hetken kuuntelin. Lounastunnilla mieheni kävi kotona ja Penni oli ollut hieman vaisuna, ehkäpä se oli loukkaantunut sitä kohdanneen vääryyden johdosta. Se ei ollut kuitenkaan tuhonnut aitauksessa paperia, eikä luita oltu järsitty, joten toivottavasti se oli nukkunut suurimman osan ajasta. Mieheni lähtiessä takaisin töihin, oli itku alkanut välittömästi. Itse kun tulin puolitoista tuntia tämän jälkeen kotiin, vastaanotto oli ylitsevuotavan innostunut molempien koirien osalta. Penni oli ihan normaali oma itsensä ja rallit Napin kanssa alkoivat saman tien. Paperia oli aitauksessa piperretty pieniksi nökösiksi, mutta muita merkkejä turhautumisesta ei näkynyt. Eli toivottavasti Penni ei nyt stressaantunut tai ahdistunut liikaa ja sai nukuttua edes jonkin verran.

Kävimme myös ensimmäisellä hiukan pidemmällä 10 minuutin kävelyllä. Olen joka päivä käynyt Pennin kanssa pihapiirin ulkopuolella, mutta kovin pitkälle emme ole päässeet. Penni on hiukan arastellut autoja ja nostellut tassuja palelevan näköisenä. Nyt otin Napin mukaan ja meno sujui reippaasti ja rohkeasti. Nappi selvästi toi Pennille turvaa pyörätiellä. Annoin Pennin hihnan roikkua vapaana, koska muita ei kadulla liikkunut ja se ravasi innostuneena Napin perässä ja haisteli silloin tällöin keltaista lunta. Näin se reviiri laajenee.

Nappi ei ymmärrä, mitä tässä olisi nyt tarkoitus kaivaa.

Huomenna Pennillä on 12-viikkoisrokotus ja Nappi saa vihdoin naatiskella yksinolosta ja hyvistä päiväunista ilman häiriöitä. Aion viedä sen myös koirapuistoon iltasella, saa hengailla vähän muidenkin lajitovereiden kanssa. Aion loppuviikosta säiden salliessa myös käyttää Penniä ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Tuossa lähipuistossa on kätevästi pienten ja isojen puolet eroteltu eikä meillä ole sieltä huonoja kokemuksia, joten uskallan viedä pienoisen sinne myös. Aina tietysti pitää tapauskohtaisesti arvioida, ovatko paikalla olevat leikkikaverit sopivia näin pienelle.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Pennin bileet

Penni on sopeutunut meille hyvin ja sen meno on v a u h d i k a s t a. Leikit Napin kanssa taukoavat vain päiväunien ajaksi, jonka jälkeen ralli jatkuu ja parketti kiittää. Koirien leikki (joka alkaa useimmiten Pennin aloitteesta) on kyllä välillä vähän hurjan näköistä, mutta kumpikaan ei osoita mitään kivun merkkejä, ei kilju, murise tai muuta sellaista, joten tulkintani mukaan kehenkään ei satu. Välillä on pakko oman mielenrauhan vuoksi keskeyttää painit kiinnittämällä huomiota muihin asioihin. Napin kaulanahka ja posket ovat välillä kyllä koetuksella, mutta se pääsisi milloin tahansa turvaan sohvalle ja luullakseni se osaisi ilmaista, jos kävisi kipeää. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, se on leikeissä täysillä mukana. Onneksi Napilla on runsaasti ylimääräistä ihoa juuri kaulan ympärillä...Ehkei siihen siis satu.

Aitaukseensa Penni ei kovin mielellään jää. Jos se on sinne suljettuna ja me olemme esimerkiksi keittiössä, itku alkaa pian. Se osoittaa mieltään joskus myös silloin, kun olemme samassa huoneessa ja se on aitauksessaan. Tämä vähän huolestuttaa minua, koska ensi viikolla niiden olisi tarkoitus olla keskenään kotona muutaman tunnin ajan päivittäin. Toisaalta se pitää aitausta mukavanakin paikkana, koska se vetäytyy usein sinne itse nukkumaan tai järsimään luita. Noh, täytyy jatkaa yksinoloharjoitteita vielä ja toivoa parasta. Onneksi nyt on kuitenkin Nappi seurana, vaikka ikävä aita ne erottaakin. En halua kuitenkaan jättää niitä samaan tilaan vielä ensi viikolla, ettei satu vahinkoja.