Nappi vietti pentuaikansa aivan kaupungin keskustassa ja eilinen reissu oli hyvä muistutus siitä, miksi muutimme rauhallisemmalle alueelle. Olimme kaikki aivan ravassa pienen kävelyn jälkeen. Penni oli kuonosta hännänpäähän ihan harmaa ja Nappikin alkoi muistuttamaan mustaa mopsia. Myös meillä olivat lahkeet ja saappaat todella likaiset. Nappi myös auttoi pitämään kaupunkia siistinä nuohoamalla purkkia matkan varrelta, joten hermokin meinasi välillä kiristyä. No, sää tietysti vaikutti asiaan ja mielialaan muutenkin, kesäisin keskustassa on tietysti paljon mukavampi viettää aikaa ja tehdä kävelyjä. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu ja oli hieno huomata, että Penni ei arastele väenpaljoutta tai liikennettä. Pyöriä se kyllä aina vähän varoo, hyvä vain. Usein ne suhailevat ohi aika vauhdilla ja hyvin läheltä.
Jäimme autoon odottamaan kaupassa käynnin ajaksi ja Penniä väsytti.
Pitihän se Nappikin päästää matkustusboksistaan ulos, kun tuollaista naamaa näytti.
Se oli hyvä idea, saimme taas yhden syyn lisää imuroida auto.
Napin mielestä Corsan penkit olivat aika kovat sen selälle ja se päätti möyhentää niitä pehmeämmiksi.
Oikein antaumuksella siis.
Penkkiosaakin piti vähän uudistaa. (Tämän jälkeen jo kielsin tuon mahottoman raapimisen hyvänä auton- ja koiranomistajana...)
Osasi se välillä olla rauhassakin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti