sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mopsi on terve kun se leikkii?

Nappi on ihan hirmuisen leikkisä koira. Se on 7.5. vuotta vanha, mutta leikkii kuin 7.5-kuukautinen pentu. No, kai se on hyvä merkki että on virkeä. Nappi hakee päivittäin lelun lelukorista ja pyytää leikkiin, ja jos leikkiin ei jaksa lähteä mukaan (joka päivä ei todellakaan jaksa...), se alkaa itsekseen touhuamaan sen pehmolelujen kanssa. Pehmolelu suussa se yleensä leikin päätteeksi nukahtaakin. Penni on aina valmiina leikkiin minun kanssani, jos minä aloitan leikin, mutta se ei koskaan itse kutsu leikkiin, eikä leiki kaikkien kanssa, eikä kaikilla leluilla. Sille mieluisinta on vetoleikit. Valitettavasti koirat eivät leiki keskenään leluilla ollenkaan, miten harmillista!

Toin kotiin uuden lelun. Olli voi lunastaa sählypallonsa takaisin sitten kun siltä tuntuu... eiks ne ole aika kestävää tekoa.


 Tottakai Nappi omi lelun kokonaan itselleen.


 Voi vitsin Nappi, siinä se nyt nassuttaa uutta hienoa palloa.


 Millon on mun vuoro?


 Haettiin toinen pallo messiin, että Pennikin saisi vähän pallotella.



Tietysti Nappi omi senkin pallon. On se ketku.


Siirryttiin Pennin kanssa sitten vetoleikkeihin.

2 kommenttia:

  1. Täällä kanssa pyörii samanmoinen leikkijätyyppi kuin Nappi, ikää 6 vuotta ja monta kertaa päivässä pitäisi olla leikkimässä. Jos esim. istun tietokoneella niin sitten tullaan tökkimään leluilla jalkoihin että nyt! Ja jos ei ihmisillä energiat riitä niin sitten heitellään itsekseen leluja ilmaan, tökitään niitä sohvan alle ja piilotellaan jänniin paikkoihin.

    Mutta hyvä se vaan on kun jaksavat touhuta :--)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla toisista leikkijoistä! Joo, kyllähän se harmittaa, ettei itse millään aina jaksa lähteä leikkiin mukaan, mutta onneksi nämä sitte siirtyvät soololeikkeihin : ). Samaa mieltä, hyvä että on touhukas koira!

    VastaaPoista