sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Outo kesä

Tämä tosiaan on kerrassaan omituinen kesä; ei lomaa, ei lämpöä. No olihan tuossa lauantaina kiva päivä ja aurinkoa otettiin nassuun ja massuun. Molemmilla koirilla on vatsanaluset jo ihan tummanruskeina. Ja onneksi koiria on helppo viihdyttää, ne totta totisesti ovat tyytyväisiä elämän pienistä iloista. Nytkin suurinta ihastusta on aiheuttanut käytöstä poistunut miehen vanha tyyny jonka koirat perivät. Ai että sille on ollut tunkua torkkumaan. Tyyny päätyy jommankumman matkustuskoppaan uudeksi pehmukkeeksi. Kyllä on sitten mukava reissata viikonloppulomille. 


 Ooo, miten miellyttävä uusi alusta.


 Tässä on hyvä.


Onko kohta vuoroni?


Avot! Kyllä kelpaa. 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Mitalisti : )

Nappi palkittiin eilen mitalilla ja kunniakirjalla palveluksistaan Kennelliiton kaverikoirana! Vierailut jatkuvat taas kesätauon jälkeen tämän oivan kaverikoiran kanssa : ). 

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tsillailua mökillä

Koillismaan mökillä on ollut jonkun aikaa suuri remontti, mutta nyt alkaa olla valmista. Mökillä ei edelleenkään kuitenkaan ole sähköä, eikä vettä. Ei pysty somettamaan, eikä oikeastaan käyttämään puhelinta lainkaan. Siellä ei myöskään ole ketään muita missään. Siellä on vain ihana, ihana rauha ja hiljaisuus.

Kuten lukijat jo tietävät, meidän koirat eivät ole mitään eräkoiria, ei ollenkaan. Ne kaipaavat aurinkoa, lämpöä, pehmeitä petejä ja helppoja lenkkipolkuja. Nytkin oli sitten vähän haastavaa kun tuuli ja oli kylmä ja välillä satoi ja oli sääskiä jos ei satanut tai tuullut. Lopulta paistoi ja sitten viihdyimme kaikki paremmin. Tässä vähän kuvia ja tunnelmia. 


 Mökiltä löytyi vanha lehtikori, johon Penni iski heti silmänsä. Vähän pehmustettiin ja suojattiin ja siitähän tuli sitten koirien suosikkipaikka.


Sitten Nappi tuli mestoille ja Pennille piti äkkiä hakea korvaava petipaikka. Niin, meillä unohtui koirien pedit kotiin.


 Loppupeleissä molemmat mahtuivat jo samaan pesään, vaikka vähän ahdasta olikin.


Liikuntaakiin saatiin, kuten mökkipiharallit.
 

 Ja korpitaivalkävely.





 Jostakin syystä Nappia sitten kolmantena päivänä miellytti eniten istua tuossa kivikolla.


 Mitä mahtaa pienessä pääkopassa liikkua?


Koirat näyttivät ihan sellaisilta puutarhapatsailta tuolla kököttäessään.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Siinä se kesäkuu meni

No johan oli kylmääkin kylmempi, kalseaakin kalseampi kesäkuu. Sääskiäkin on aivan hulluna, jeissus sentään. Tulimme viikonloppuna takaisin Berliinin reissulta, koirilla oli taas jälleen kerran häkkijuhannus. Niinkuin niillä on viime vuodet ollut häkkijoulukin. Eli siis koirahotellissa olivat. Hyvin oli mennyt, mutta kertoivat että Nappi ei ollut suostunut ulkoilemaan sadesäällä. On varmaan ainoa vieras siellä ikinä, joka mieluummin jää häkkiin kököttämään, kuin lähtee ulos... : ). Sattumalta myös tätini koirat, meillä viime kesänä melkein kaksi viikkoa hoidossa olleet cavalier-leidit, olivat viereisessä häkissä. Että ne olivat nyt sitten taas kesäkämppiksiä!

Berliini oli koirabongailun kannalta aivan mahtispaikka. Oli se hyvä kohde muutenkin, mutta erityisesti siksi, että siellä vilisi kaikenlaisia koiria kaikkialla ja tottahan siellä yksi söpö mopsikin tuli vastaan. Lisäksi nähtiin erään pikkukoiran kanssa leikkimässä meidän salainen rotuihastus ja haaveilujen kohde, bordeauxindoggi. Ai että se oli ihana, ja niin kiltisti leikki sen pikkukamun kanssa! Joku päivä meillä vielä on tuollainen, sitten kun on enemmän tilaa.

Kuva: http://www.petpaw.com.au/wp-content/gallery/dogue-de-bordeaux/dogue-de-bordeaux-dog-8.jpg

Kävimme myös Potsdamissa ja siellä oli aivan hurmaava koirakauppa, ai että mitä mopsitavaraa oli tarjolla! Ostin sitten onneksi vain yhden asian, hienon tervetuloa-kyltin: 


Meillä on siinä mielessä molemmilla aivan omituiset työt. että kesälomaa ei tänä vuonna ole, mutta minä yritän lomailla sitten loppuvuodesta. Että täyttä arkea tässä paahdetaan vaan. Ehkäpä siinä mielessä tämä kylmyys ei sitten niin haittaa. Mökkeilyä kuitenkin aiomme harrastaa, tietty! 
 

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Hengähdystauko

Nyt sitä ollaan tukka putkella viipotettu kaupungista ja konferenssista toiseen koko alkukuu. Tällä kertaa kuitenkin on pysytty tiukasti kotimaassa, onkin ollut mukava olla turistina Suomessa ja ihastella esimerkiksi Lapin kaunista, mutta kylmää yötöntä yötä, satojen ulkomaalaisten kokousvieraiden kanssa. 

Koirille ei kuulu mitään kummempaa, lyttykuonoille tämä kalsean kolea kesä on oikein passeli ja ollaan reippailtu ahkerasti. Mökille olisi kaikilla kova hinku ja eiköhän sinnekin vielä päästä heinäkuussa ja toivottavasti moneen kertaan. 

Kuvia ei ole tullut otettua. Tässä nyt yksi kuva kännykästä. Olemme siinä kesä- ja talkooretkellä venesatamassa, uudessa perheemme hot spotissa. Tavoitteena olisi päästä vanhempien mukana heidän purjeveneellään seilaamaan edes kerran tänä kesänä, mutta voipi olla että koirat joutuvat jäämään rannalle. Ehkä parempi niin! Satamassa ne viihtyivät oikein hyvin ihmisten toimia seuraillen. 



perjantai 29. toukokuuta 2015

Nappi 2.0.

Tänä vuonna on Nappia laitettu kuntoon oikein kunnolla, eka se leikkausruljanssijuttu ja nyt sitten Nappi meni hammaslääkäriin, ja hyvä että meni. Hammaskiveä oli runsaasti ja alhaalla heilui iloisesti kaksi keltaista nököä. Ne poistettiin. Hammasoperoinnin lomassa kulmahampaasta lohkesi kaiken lisäksi pala, mutta kuulemma ei hermo paljastunut. No toivotaan näin. 

Mikä siinä on, että koiran hampaanhoito jää aina tekemättä? Oon miljoona kertaa päättänyt että no ni, nyt ens viikosta alkaen alan pesemään kerran viikossa hampaat. Ja tämä ei ole tapahtunut. Ei kerran viikossa luulis niin kauhian hankalaa olevan. Ehkä siinä painaa se, että koirat inhoavat sitä (no kun eivät ole tottuneet) ja siitä ei tule yhtään mitään. Mutta vaikkei kunnolla saisi kaikkia kohtia putsattua, niin varmaan kaikki harjan liikkeet suussa olisivat parempi kuin ei mitään. 

Pennilläkin on hammaskiveä, seuraavaksi Penni hamppilääkäriin, ja se kans viedään kohdunpoistoon loppuvuodesta. 2015 on huoltovuosi.

Ens viikosta alkaen alamme pesemään viikottain koirien hampaat. 





maanantai 11. toukokuuta 2015

Kevät!

Ja yhtäkkiä on vihreää kaikkialla! Ihanaa! Viime viikot ovat olleet superkiireisiä töiden ja vapaa-ajan rientojen vuoksi ja seuraavat viikot tulevat olemaan hyperkiireisiä lähinnä töiden vuoksi, joten päivityksiä ei varmaan tule ihan entiseen tahtiin lähitulevaisuudessa. Tässä on ollut tietty vappuhulinoita ja minä myös täytin pyöreitä samoihin aikoihin ja niitähän on juhlittu useaan otteeseen ja juhlitaan vielä tulevaisuudessakin. Koirilla on ollut hauskaa kun on käynyt paljon vieraita kylässä.

Pennin kanssa palattiin agilityn pariin, päästiin mukaan taas valmennusryhmään ja kivaa on ollut, kyllä se Penni niin nauttii siitä. Ihan käsittämätöntä, miten se muistaa vajaan kahden vuoden takaiset agilityjutut, ne on sillä selkärangassa. Ihmettelen kyllä kovasti! Viime keskiviikkona mentiin ekaa kertaa puomia ja Pennihän se juoksi sen läpi tottuneesti ja jäi loppuun 2 on 2 off-asentoon (kaksi tassua maassa ja takatassut puomin alaosan valkealla alueella) ihan itsekseen. Ollaan vain ehkä liian hyvässä ryhmässä meidän taitotasoon nähden, heti alettiin kylmiltään suorittamaan täyspitkiä ratoja, en minä ossaa! Noh onneksi siellä on meille kaikille aina tismalleen saman verran aikaa ja me hinkataan sitten lyhyempiä pätkiä kun muut vetelee koko ratoja. Toivottavasti valmentajaa ei haittaa. 

Kävimme tänään meille uudessa paikassa lenkillä joen varrella ja löysin unelma-asuntoalueen meille. Tästä saattaa tulla hankala päähänpinttymä...pakko - päästä - asumaan - jokivarteen.

Kuten näkyy, koirat nauttivat.