tiistai 2. marraskuuta 2010

Nappi reipastui

Nappi on nyt muutaman kuukauden hiljaiselon ja jonkun alkysyksyisen masennuksen jälkeen piristynyt huomattavasti. Koirapuistossa se juoksee innokkaasti ja puhuttelee varsinkin aidan takana olevia isoja koiria hyvin ponnekkaasti. Leikeissä se jopa pääsee juoksemaan muita karkuun. En kyllä osaa sanoa, mikä seesteinen kausi sillä oli tässä aikaisemmin, mutta hienoa että nyt se on taas oma pirteä itensä. Muutakin uutta sillä on ohjelmassa. Lauantaina Nappi osallistuu ensimmäistä kertaa match show:hun. Saapa nähdä, miten sijoitutaan. Eikä siinä vielä kaikki. Ensi viikolla Napilla alkaa rallytoko-kurssi. Jippijei. En oikein itsekään tiedä tarkalleen, millaista kurssilla tulee olemaan, mutta se selviää pian. Penninkin ilmoitin pentuagilityyn, joka myös alkaa samalla viikolla. Siinäpä se alkuviikko sitten meneekin koiraharrastuksissa.

Pennin ruokaremontti sujuu nihkeästi. Rapsuttelu jatkuu, mutta korvat se on jättänyt rauhaan. Eläinlääkärissä käytiin, eikä korvista löytynyt onneksi mitään. Annoimme sille vähän turhan pitkään pennuille tarkoitetun määrän lihaa ruoassa ja nyt se saa sen 500 grammaa kahden litran puurossa. Vitamiinitkin vaihdettiin aikuisten versioon. Olemme jättäneet sianlihan pois ja riisi jäi jo aikaisemmin. Noh, rapsuttelu on jatkunut silti. Nyt seuraavaksi kokeilemme ohran jättämistä pois ja kokeillaan pari viikkoa sillä. Lisäksi kokeilemme taas kalaruokaa nyt muutaman viikon ajan, viimeksi se tuntui auttavan hieman. Ja aion ostaa apteekista Helläpesu-ainetta sille vielä kaiken varmuudeksi. Vaikuttaa kyllä, että ruoassa tuo rapsutuksen syy on. Jos ei mikään muu auta, kokeilemme jossakin vaiheessa kokonaan viljatonta nappulaa. Ja voihan se olla, että sillä on joku stressi päällä, toivottavasti ei! Katsotaan kuitenkin, miten agilitytreenit vaikuttavat. Näiden kikkojen jälkeen tuntuu kyllä, että kaikkea ollaan kokeiltu. Palataan rapsutusasiaan taas muutaman viikon kuluttua. Ja onneksi Penni on pirteä ja terveennäköinen tästä kaikesta rapsuttelusta huolimatta.

Nyt on vähän heikosti tullut otettu kuvia, alkaa olla niin pimeää koko ajan muutenkin, ettei tuossa ankeutuskamerassa riitä tehot. Tässä joitakin vanhoja koirapuistokuvia.





2 kommenttia:

  1. Mihin suuntaatte koirakursseille? Tuo rallytoko kuulostaa hauskalta, kerro sitten millaista se oikeasti on. En oo ku lukenu vaan jostain. Tällä suunnalla edelleen hoidellaan potilasta, ens keskiviikkona saadaan tikit pois polvista ja liikuntaa saa alkaa asteittain lisäämään. Oon muuten kans miettiny, että onkohan Rollilläkin jokin ruoka-allergia kun kesäinen silmätulehdus uusi nyt ennen leikkausta, samoin korvatulehdus on jo ties monesko.. ei vaan millään huvittaisi alkaa säätämään ruokien kans vaikka taitanee olla kohta pakko. Kivoja treenejä teille!!!

    VastaaPoista
  2. Mennään taas kerran koirakoulu.infon kursseille Hiukkavaaraan. Saa Nappikin vähän taas treeniä pitkästä aikaa.
    Paljon tsemppiä pikku toipilaalle! Toivottavasti on toipuminen sujunut hyvin. Nuo allergiat epäilyineen on kyllä tosi tympeitä. Oon miettiny, et pitäiskö kohta mennä allergiatestiin, niin ei tarttes arvailla. Tosin koirien allergiatesteistäkin voi olla montaa mieltä..

    VastaaPoista