sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Elämme kiireisiä aikoja ystävät hyvät!

On ollut melkoinen viikko. Maanantaina toivuttiin viime viikonlopusta, koirat on maanantaisin aina aika naatteja, kun viikonloppuisin ne eivät saa normaalia uniannostaan. Tiistaina kävimme tuttuun tapaan mopsitreffeillä, joissa Nappi viihtyi kohtalaisesti ja Penni ei viihtynyt yhtään. Pennillä oli myös agilitytreenit ja se oli aika vallaton siellä, meillä jäi nimittäin sitä edeltävä kerta väliin. Keskiviikkona oli kivaa, kun myös koirat olivat kutsuttu kaverien luokse kylään. Tai no meitä stressasi aika lailla se, kun Penni komenteli perheen lasta ja Nappi haukkui tv-tason alla oleville johdoille koko ajan. Ei tiedetä, että miksi se niitä luuli. Mutta kyllä ne siitä sitten rauhoittuivat. Torstaina käytiin tosiaan Pennin kanssa keskustassa. Perjantaina oli koirista ehkä kaikkein mukavin päivä, kun meidän äiti ja iskä tuli niitä hoitamaan meidän iltamenojen vuoksi. Nappi oli kuulemma istunut kaksi tuntia äidin sylissä ja Penni kerjännyt rapsutuksia iskältä. Äiti kertoi että heitä oli ihmetyttänyt lenkillä ensinnäkin se, että koirat jaksoivat niin reippaasti kävellä (no daaaa...) ja että Penni oli merkkaillut ja nostanut jalkaa neljä kertaa (that´s our girl!) puolen tunnin aikana. Eilen ja tänään ollaan vain oltu kotosalla ja tehty pidempiä lenkkejä.

No väsyneitähän nuo nyt ovat ja Nappi tuumasikin, että kaipailisi jo rauhallisia eläkepäiviä. Me ei vielä olla raskittu kertoa sille, että ensi viikolla minä jään viiden päivän ja mies kymmenen päivän joululomalle! Sitten täällä riittää kahta kauhiammin touhua.



Ihan menee jo nyt mummosta tuo meidän Nappi 3,5 -vee.

2 kommenttia:

  1. Tulikohan mulla jotenkin alitajunnasta sun blogin otsikko meidän edellisen kirjoituksen alkuun? :D

    Nappi on söpö mummo!

    VastaaPoista
  2. Heh, se on hyvä lause ja itseasiassa alun perin luin sen joskus ekaluokkalaisena Aku Ankasta. Tai tarkalleen lause meni siinä näin: "elämme kovia aikoja ystävät hyvät".

    VastaaPoista