tiistai 23. huhtikuuta 2013

Taas toivutaan porukalla

Joo, toin tuliaiseksi kuumetaudin itselleni ja olenkin ollut eilisen ja tämän päivän pois töistä, olo ei tunnu kohentuvat yhtään, että saas nähdä miten huomisen käy. Mies oli varannut Pennille ajan siedätyshoitopistokselle eläinlääkäriin viime viikolle (juu me ei saada laitettua sitä itse, maksamme 5 sekunnin työstä 15e kerran kuussa) ja samalla oli katsottu Pennin punaista oikeaa silmää, joka on myös vuotanut jonkun verran, muttei rähminyt. Se ei ollut aristanut sitä myöskään erityisemmin, joten emme uskoneet, että siellä olisi haava. No nyt oli selvinnyt että Pennillä kasvaa karva siellä silmässä niin, että se raapii sarveiskalvoa! Voi jösses, miksi meidän Pennillä on kaikki maailman omituiset vaivat aina? Virallisesti kyseessä on virhepaikkainen karva eli ectopinen cilia. Se hoidettiin eilen eläinlääkärissä nukutuksessa polttamalla(!) karva pois ja silmään oli erikseen laitettu vielä puudutustippa. No tämä tippa aiheutti Pennille allergisen reaktion....juu juu, sen koko oikea puoli naamasta oli aivan turvonnut. 

Odottelin Pennin kanssa melko heikossa hapessa itsekin sitten vajaan tunnin heräämössä, kun seurasimme laskeeko turvotus ja kyllähän se alkoikin laskemaan. Penni oli niin raukka, heräillessään, se ei millään suostunut antamaan periksi unelle, vaan kökötti ja tärisi vain menemään, kun olisi niin nukuttanut, mutta se taisteli vastaan. Eilinen meni iisisti ottaessa, mutta nyt Penni on jo oma reipas itsensä ja silmä on hämmästyttävän paljon parempi jo ja turvotuskin laskenut. Silmän ympärillä ei tosin ole nyt karvoja, joten terveeltä se ei vielä näytä. Huh huh, riittäisikö tämä sairastelu jo? Nenävekin tulehduksen olemme selättäneet, korvavaivoilta on vältytty ja nyt silmä on kunnossa. Oivoi, toivoa sopii. Perinteisesti kesällä on korsi jos toinenkin raapaissut silmää...No eipä manata etukäteen.


Eilen kotona, 1.5 h operaatiosta.


Voi Penniä : (



 Päiväunilta heräillään. Tänään on jo parempi, ei turvota yhtään. Vähän tuossa oikeassa silmässä on rähmää nyt, pitääkin puhdistaa se.


Hyvä Penni, kyllä se siitä!


Terkkuja myös Napilta.

9 kommenttia:

  1. Meni tämän blogin kommentti tuonne edellisen postauksen perään... Koskee kyllä kumpaakin postausta...

    VastaaPoista
  2. Saanko mä lisätä sun plokin tuohon mun plokin "näitä mä seuraan"-listalle?

    VastaaPoista
  3. I can relate! Minulla on myös kerran kasvanut silmäripsi sisään silmäluomeen.

    Pidemmän aikaa olen hiljaa seurannut tätä ihanaa blogia. Teillä on todella mainiot ja suloiset koirat!

    VastaaPoista
  4. Voi Penni parkaa :( Paranemisia teille! On aina inhottavaa, kun koira sairastaa :(

    VastaaPoista
  5. Flicka, kiitos kivasta kommentista! Aa, tämä on siis myös ihmisten vaiva.

    Anne; kiitos, on se aina yhtä kurjaa, mutta Penni toipui tästä onneksi tosi nopeasti.

    VastaaPoista
  6. Voii että, kylläpä vastustaa! Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
  7. Kiitos. Kyllä, Penni sairastaa muidenkin puolesta.

    VastaaPoista