sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lenkkipolkuja

Käytiin porukalla äänestämässä ja liikuttiin reiteillä, joilla vähän harvemmin tulee koirien kanssa käppäiltyä, ei kyllä oikeastaan tiedetä että miksi, mukavia metsäpätkiä ja hiekkakenttejä mahtui matkan varrelle vaikka kuinka. Useimmiten lenkkeilemme läheiselle järvelle, jonka reunamilla on niittyjä, se on oikein kiva ja nätti reitti. Nyt kun miettii, niin meillähän on mukavalta kuulostavaa luontoa ihan tässä lähellä. Vaan kyllähän se meinaa kyllästyttää tallata samoja polkuja joka päivä, tässäkin on asuttu kohta seitsemän vuotta! Aika ajoin me otammekin auton alle ja ajamme jollekin toiselle asuinalueelle tai keskustan liepeille käppäilemään, vaihtelun vuoksi. Sellaista kunnon metsää tässä ei ole kuitenkaan kävelymatkan päässä, että on sen verran urbaania aluetta kuitenkin. Hyville reiteille on 6 kilometriä matkaa. Että siksikin mökkeily on meille niin tärkeää, kohtapa se mökkikausi jo käynnistyykin, emme malta odottaa!

Hiekkakentällä koirat saivat rauhassa päästellä ja meno oli vauhdikasta molemmilla. 



 Älypuhelimen kamera ei meinannut lainkaan pysyä koirien vauhdissa mukana.










Ja kotona sitten olikin väsy, Penni varasi itselleen aurinkopaikan, tietty. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti