perjantai 4. syyskuuta 2015

Saikulla

Ja eiköhän ole Nappi taas saikulla. Merkillinen juttu sattui maanantaina. Olimme aamulenkillä, kun yhtäkkiä Nappi otti pienen sivuhypyn puun juurelta jota se haisteli, jonka jälkeen se ei enää laskenut vasenta etutassuaan maahan. Kannoin sen kotiin (olipa painava) ja sama meno jatkui sisällä, se piti tassua ylhäällä ja oli kivuliaan oloinen. Saimme lääkäriajan puolen tunnin päähän, jes, ja eikun asemalle. Siellä jalkaa väännettiin, käännettiin, painettiin, kävelytettiin, ja tökittiin ja Nappi vain heilutti häntää koko ajan, ei älähtänyt kertaakaan. Piti oikein toinen lääkäri hälyttää paikalle, koska jalassa selvästi oli jotain, Napin varpaat alkoivat nimittäin siinä vaiheessa kääntyä ikävän näköisesti sisäänpäin, se ei tuntunut tuntevan mitään, eikä osannut käyttää varpaitaan. Sitten jonotettiinkiin röngteniin. Minä koko ajan ihan sydän syrjällään että sillä on joku paha neurologinen vamma ja että se halvaantuu ja mitä vielä. Noh röngtenissä ei näkynyt mitään, ja kait se Nappi olisi kiljaissut jos se tassu olisi murtunut. Diagnoosina "todennäköisesti tylppä haavaton vamma ja siitä seuraava kiputila". Sinne oli kait mennyt joku ohut piikki sisään tai se oli vaikeasti astunut jonkun päälle, joka oli sitten kovin sattunut. Viikko liikuntakieltoa ja kipulääkekuuri. No HUH HUH HEIJJAAAAA!!! Nyt se sitten on ollut vähän tötteröö koko ajan metacameissaan, mutta kivuton on ja astuu ihan normaalisti tassulla.

No mitäs tämä liikuntakielto sitten muuten on merkinnyt, no bileitä Pennille. Olemme tehneet sen kanssa joka päivä nyt kunnon lenkkejä, ilman meidän myöhäiskeski-ikäistä mopsia. Lenkki on ollut keskimäärin tunnin mittainen ja noin viiden kilometrin pituinen, ihan uusia seutuja ollaan päästy ihmettelemään. Tavallisesti lenkkiemme kesto on siinä 40 minuuttia ja noin 3 kilometriä. Toisaalta, taisi Penninkin into, ja jaksaminenkin, jo vähän hyytyä, tänään se ei enää niin kauhean reippaasti ollutkaan edellä kipittelemässä. Ajattelin kyllä että vaikka kolme kertaa viikossa voisi tästä eteenpäin lenkittää koirat erikseen, Napille normimatkaa ja Pennille tätä pidempää. Ja myös: kyllä nämä pikkukoirat ovat meille justiinsa tarpeeksi liikkuvia, en minä tätä 5-6 kilsaa päivässä enempää jaksaisi millään käppäillä. Siis joka päivä. 



Tietokone temppuilee niin maan per*%&###*i että ainoaksi kuvaksi saatiin tämä kuva Pennistä sen residenssissä. Hihi, on sillä söpö pikku naama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti