Kaverikoirat

Mummoni on ollut sairaalassa helmikuusta asti ja nyt hänet siirrettiin lähellä sijaitsevaan hoitokotiin. Päätin kokeilla kepillä jäätä ja tiedustella kodista, saako sinne viedä koiria vierailulle. Ja sinnehän oikein toivotettiin ilolla koiravieraat vastaan! Tosi mukava homma. Niinpä pakkasin koirat autoon ja huristelimme tapaamaan mummoa. Mummo ei koskaan ollut mikään koirafani ja Nappi varsinkin herätti hänessä ihmetystä omituisella ulkomuodollaan (ja hiukan yli-innokkaalla käytöksellään). Ankaruuden takaa kuitenkin aisti aina sen, että kyllä hän tykkäsi Napista ja kovasti tavatessaan aina halaili ja silitteli. Mummo kutsui Nappia narunaamaksi, mikä on mielestäni aika osuva lempinimi.

Kärräsimme mummon hoitokodin aidatulle piha-alueelle ja päästimme koirat vapaaksi. Mummo nauroi ääneen ja silmä kovana seurasi koirien leikkiä ja juoksua. Napista hän ei välittänyt lainkaan, mutta Penniä silitteli kovasti ja hellitteli sitä. Tuli kyllä itsellekin todella hyvä mieli ja koirat otamme vastedeskin mukaan moikkaamaan. Kuvia ei nyt tästä otettu, joten tässä nyt joku sekalainen kuva kesältä.

Nappi ja Penni odottavat ulospääsyä.

Ei vissiin jaksaisi kovin kauan odottaa.