lauantai 21. elokuuta 2010

Teini-Nappi

Nappi on nyt teini-iässä. Nämä meidän tytöt eivät muuta heti täysi-ikäisiksi tultuaan pois kotoa, huh. Nappi on nykyään tassutellut meidän makuuhuoneestamme yön aikana alakertaan sohvalle nukkumaan. Ennenkuulumatonta! Sitten kun aamulla tulemme ylipirteän Pennin kanssa alakertaan, ei Nappi saa silmiään avattua millään. Minun on pitänyt kantaa se eteiseen. Viimeksi kun laitoin Pennille valjaita, Nappi oli kiirehtinyt takaisin sohvalle nukkumaan. Lenkillä taas se oikuttelee aiempaa enemmän ja paimentaa Penniä, jos se sinkoilee liikaa. Penni on kyllä vähän turhan palelevaa sorttia. Aamukasteessa 8 asteen lämpötilassa se nosteli tassujaan täristen.



Penni kerää kovaa vauhtia massaa ja on hankkinut muutaman naamarypynkin itselleen. Vielä kun ne omituiset hörökorvat laskeutuisivat jollekin tasolle. Meillä on Pennin kanssa ollut vähän terveydellisiä ongelmia, se kun on rapsutellut leukaansa ja naamaansa muutenkin mielestäni erityisen paljon. Sillä on aika karvaton tuo suunympärys esimerkiksi. Jokin sitä kutkuttaa ja yleisimminhän syynä on väärä ruoka. Noh me poistimme riisin Pennin yrjölänpuurosta ja vaihdoin kokeeksi lihan loheksi ja seidiksi. Olen huomaavinani jo eron muutaman viikon kokeilun jälkeen. Ruokakuppikin vaihtui muovisesta teräksiseksi. Kaiken kukkuraksi päätin kokeilla megaderm-kuuria. Megadermissä on runsaasti erilaisia vitamiinejä ja öljyjä, jonka pitäisi tehokkaasti ehkäistä iho-ongelmia ja vähentää kutinaa. Seuraillaan vielä pari viikkoa ja toivotaan, ettei Penni ole sen kummemmin allerginen jollekin ruoka-aineelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti