tiistai 26. heinäkuuta 2011

It does not count in another state

Eli kotona on koirille kotisäännöt, mutta mökillä vähän höllennetään. Meillä koirat ei koskaan saa mitään ruokapöydästä ym. ja muutenkin ne saavat aika harvakseltaan mitään herkkuja, koirille tai ihmisille tarkoitettuja. Lähinnä koirat herkuttelevat lihaisilla pakasteluilla. Koirat myös nukkuvat omissa sängyissään lattialla. Lenkki- ja ruokailurytmi on myös aika säännöllinen.

Mutta mökillä ollaan mökillä. Koirat saavat osansa grilliherkuista, ainakin Nappi. Ruokailuajat nyt pysyvät suht samoina, mutta kuppiin saatetaan laittaa ekstraherkkuja. Koirat nukkuvat meidän kanssa samassa sängyssä (ja ne nukkuvatkin paaaaaljon pidempään kuin tavallisesti). Lenkeillä emme sen kummemin käy, olemmehan koko ajan mökkipihalla, metsässä tai rannalla.

Mietin kyllä, aiheuttaako tämä hämmennystä koirissa, mutta en kyllä ole huomannut, että niiden käytös kotona mökkeilyn jälkeen olisi mitenkään erikoinen, niillä menee päivä pari palautuessa ja nukkuessa. No se on myönnettävä, että usein mökkeilyn jälkeen koirat katsovat oman peruspuuronsa ruokakuppiin saadessaan minua pöyristyksissään; tämmöistäkö taas tarjoat? Ovat saattaneet kääntyä kupilta kerran pois, mutta sitten äkkiä hipsineet takaisin syömään. Että eiköhän me voida jatkossakin irtautua mökillä arjesta koko poppoo. Tässä vähän huonolaatuisempia kännykkäkamerakuvia.

Kyllähän tässä on niin mukava nojailla iskän jalalla.


Varsinkin iskän petivaatteisiin kääriytyneenä.


Pennikin nukkui sikeästi illasta aamuun. Yleensä se nousee aina liian aikaisin.


Nappi tosin usein mieluiten nukkuu kassissa. Tällä kertaa se loikoili ennätyksellisesti kolmen kassin päällä. Ja taisi sen tassu olla tuon vihreänkin kassin päällä, että neljälle kassille levittäytyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti