maanantai 15. syyskuuta 2014

Pennineiti kylvyssä

Pennihän se kylpee useammin kuin varmaan moni muu koira, noin kerran kahdessa viikossa se pestään mainiolla Malaseb Vet-shampoolla, joka etiketin mukaan on bakteeri- ja sieni-infektioiden hoitoon. On kyllä kallista, mutta toisaalta kestää kauan. Shampoo auttaa hyvin Pennin allergiseen kutinaan. Käyttöohjeen mukaan shampoon pitäisi antaa vaikuttaa 10 minuuttia, mutta se on aika pitkä aika odotella ja tiedustelin tästä eläinlääkärissä, näin usein kun käytetään niin vähempikin riittää. Penni on nykyisin niin tottunut kylpijä, että aivan itse asettautuu oikeaan suihkutteluasentoon ja tyynesti siinä vain seisoo koko toimituksen ajan. Ehkäpä se lämmin vesi myös tuntuu hyvältä siitä. Kylvyn jälkeen sitten kuivatellaan ja Penni yleensä nukahtaakin tuossa vaiheessa. Penni on voinut nyt onneksi suht hyvin, tarkoittaen sitä että sillä ei ole ollut lääkekuuria pitkään aikaan.  (miten mulle tuli semmonen tunne että jos alun koira-sanaa ei oteta huomioon, tää kuulosti ihan siltä ku oisin puhunu jostakin ihmisestä....on tää koiratouhu meillä kyllä melekosta!).





2 kommenttia: